Lillian Libre -blogi "heitti minua haasteella" ja otin sen vastaan; jo senkin takia, että bloggaajan kirjoittamat kysymykset olivat monipuoliset ja kokonaisuutena mielenkiintoiset. Tähän haasteeseen on moni varmasti törmännyt mutta tarkoituksena on kertoa itsestä 11 asiaa sekä vastata haastajan 11 kysymykseen. Lisäksi tarkoitus olisi haastaa kera omien kysymysten 11 uutta blogia, joilla on alle 200 lukijaa. Otan haasteesta vastaan kaksi kolmasosaa eli olen tylsä ja en itse haasta ketään.
Toivottavasti haastaja ei ehtinyt ajattelemaan, että en vastaakaan haasteeseen. :) Tekstiä olen "maustanut" mm. heinäkuisilla valokuvilla.
Ensin 11 asiaa minusta:
1. Kovasta ötökkäkammosta huolimatta olen valmis konttaamaan ötököiden seassa saadakseni itseäni miellyttävän kuvan; siitäkin huolimatta, että moni konttaus johtaa roskakoriin meneviin kuviin.
2. Olen kova vääntelemään kasvojani erilaisiin irvistyksiin; ihan vain saadakseni ihmiset nauramaan.
3. Olen kotoisin Valkeakoskelta. Vantaalle muutin, koska mieheni on kotoisin Vantaalta ja itse olin jo pidempään halunnut suurempaan kaupunkiin.
4. Koulutukseltani olen tradenomi; opintosuuntana talouden ohjaus ja kehittäminen. Minusta ei ikinä pitänyt tulla ns. konttorirottaa eikä ainakaan työskennellä taloushallinnon parissa. Vaan kuinkas sitten kävikään.
5. Jos saan kovan istun sormiini tai varpaisiini, minua alkaa pyörryttämään. Sormeen kohdistuneen iskun vuoksi olen ala-asteella myös pyörtynyt ja sillä seurauksella toisen etuhampaani kärki murtui. Kesälomalla puolet hampaaseen laitetusta tekokärjestä lähti irti ja se täytyisi käydä nyt korjauttamassa.
6. Mökkimme rakennusprojekti on johtanut hiusten laiminlyöntiin, koska kampaamoon menevästä rahasta on ollut helppo säästää. Tämä yllätti itsenikin, koska olen aina pitänyt hiuksistani erittäin hyvää huolta. Noh, onneksi ihan tuhoon tuomittu hamppukasa ei päässä nytkään roiku.
7. Ylläpidin aikoinaan hyvällä kynsihuollolla kynsiäni hienoina ja sopivan pitkinä; koristelemiseen käytin konadin lakkoja. Nykyisistä huonokuntoisista kynsistä saan kiittää myös rakennusprojektia, koska en ole enää jaksanut hoitaa kynsiä niin, että pysyisivät ehjänä. Toivottavasti innostun taas jossain vaiheessa uudelleen.
8. Jalkateräni ovat erittäin leveät. Jos haritan varpaani täysin irti toisistaan ja jaloissa on oranssit sukat, näyttävät jalkani räpylöiltä. Veljeni aikoinaan sanoikin, että minusta olisi tullut hyvä uimari.
9. Olen nirso ruoan suhteen enkä voi syödä ruokaa, jonka koostumus tuntuu suussa epämääräiseltä tai maku on paha. Ja niitä sellaisiahan riittää. Esimerkkejä:
- porkkana on kuiva, mauton ja kova koppelo
- paprika maistuu järkyttävälle ja myrkyttää kaiken ympäriltään
- lihassa ei saa olla mitään, mikä rusahtaa tai narskahtaa hampaiden välissä (tai ruokahalu katoaa välittömästi ja yökkiminen alkaa)
- jugurtissa ei saa olla mitään klimppejä (hyvä makukaan ei pelasta klimppistä jugurttia)
- herkkusienet ovat nahkeita eli kamalia
- monissa marjoissa on sitkula kuori, joka jää pyörimään suuhun
- tätä listaa voisin jatkaa loputtomiin
- (jos suuhun tulee jotain, jonka koostumus on kamala, en meinaa saada sitä oksentamatta pois suusta, joten tämä on oikeastaan aika ongelmallinen piirre minussa)
10. Saksa on minun korvaani kaikista kaunein kieli. Harmittaa, että osaan nykyisin puhua sitä melko huonosti, koska kieltä ei tule käytettyä missään.
11. Jos painan oikeasta kohtaa kämmenen alaosasta, nousee ranteeseeni patti, joka rutisee kun sen painaa alas (toimii kummassakin kädessä). Sen avulla olen saanut monet hyi-huudot ihmisille aikaiseksi. Erittäin tarpeellinen ominaisuus. :)
Lillian Libre -blogin kysymykset vastauksineen:
1. Onko sinulla ollut roolimallia, ja jos on, mitä hänessä olet halunnut jäljitellä?
Jokainen lapsena ottaa mallia vanhemmistaan sekä muista läheisistä ihmisistä. Omat käyttäytymismallit varmasti pohjautuvat vanhemmiltani ja muilta läheisiltä saatuihin malleihin. Toimintatapojakin on jäänyt, mistä hölmönä esimerkkinä kerrottakoon, että perunat kuorin edelleen ns. väärään suuntaan (eli itsestäni pois päin); opin mammani (äidin äiti) luona kuorimaan ne juuri kuten mammakin enkä ole kokenut tarvetta opetella muunlaista tapaa.
Muuten olen aina ollut aika itsenäinen (itsepäinen?) ja ollut juuri sellainen mikä tuntuu hyvältä. Saatan ihailla toisten taitoja, ulkonäköä tai omaisuutta mutta harvemmin kenelläkään on "niin suurta kokonaisuutta ihailemistani asioista", että voisin katsoa kyseistä ihmistä roolimalliksi itselleni. Tämä ei tarkoita, etteikö maailmassa olisi paljon ihmisiä, joita arvostan. Jokainen muokkautuu jonkin verran ympärillä olevien ihmisten ansiosta mutta itse ajattelen niin, että roolimallin pitäisi olla henkilö, jolla on äärimmäisen suuri merkitys siihen mihin suuntaan ihminen itseään "ohjaa".
2. Mikä on ihanin tuoksu- tai hajumuistosi?
Tämä voi ehkä kuulostaa oudolta mutta yksi ihanimmista hajumuistoistani liittyy siniseen kuplavolkkariin, joka vanhemmillani oli aikoinaan. Olin alle kouluikäinen ja kuplavolkkarista täysin myyty. Kuplan sisällä oli tietynlainen tuoksu(haju), jonka olen myöhemmin tajunnut muodostuneen bensasta, öljystä, rasvasta, ynnä muusta todellisuudessa pahalle haisevasta asiasta (varmaankin autotallista oli kupla hajut itseensä imaissut tai lukuisten korjausten myötä läikkynyt kaikenlaista auton sisälle). Haju liittyi erittäin positiiviseen asiayhteyteen ja ehkä sen vuoksi omaan nenääni tuoksui hyvälle.
3. Minkä ikäisenä ajattelit ensi kertaa olevasi aikuinen?
Mielestäni aikuisuus on alkanut siitä kun olen ottanut itse vastuun omasta elämästäni. Ihminen aikuistuu hiljalleen ja ns. päätösvalta omista asioista kasvaa portaittain. Mutta jossain vaiheessa tulee se vaihe kun kukaan toinen ei enää tee päätöksiä omasta puolesta vaan itsellä on täysi vapaus valita oman elämän suunta. Koen, että omassa elämässäni se vaihe on tullut silloin kun olen lukion jälkeen muuttanut pois kotoa ja nimenomaan yhteiseen asuntoon mieheni kanssa (lyhyen ajan asuimme anoppini luona). Vielä voimakkaampi "aikuiselämä" alkoi siitä kun aloin itse tienaamaan rahat, joilla elän. Tämä tapahtui ensimmäisen amk-vuoden jälkeen sillä jäinkin saamaani kesätyöpaikkaan töihin ja siellä olen edelleen (valmistuin työn ohessa).
Mutta onneksi meissä kaikissa asuu aina pieni sisäinen lapsi ja itselläni se lapsi on välillä aika voimakkaastikin esillä.
4. Missä järjestyksessä luet sanoma- tai aikakauslehden?
Selaan alusta loppuun todetakseni, että suurin osa kirjoituksista ei innostanut lukemaan niitä. Ainoa lehti, jonka luen aina kokonaan, on Aku Ankka. Jep, tilaan sitä ihan itseäni varten.
5. Mikä on hyvä syy valvoa koko yö, vaikka tietää kärsivänsä siitä jälkikäteen?
Mikäli itselleni läheisellä ihmisellä olisi oikeasti paha hätätilanne. Arvostan niin paljon unta ja nukkumista, että ihan pienestä syystä en suostuisi luopumaan yöunistani.
6. Kertoisitko miellyttävästä ja mieleenjäänestä asiakaspalvelutilanteesta, joka sattui joko itsellesi tai jota olit todistamassa?
Olen kokenut elämäni aikana paljon miellyttäviä asiakaspalvelutilanteita. Mutta kerrottakoon nyt ihan lähimenneisyydestä viimeisin. Etsijäkoiraliiton kautta sain avukseni Marttia etsimään koulutetun etsijäkoiran ohjaajineen. Vaikka etsinnän lopputuloksena ei Marttia löytynytkään, etsintää suoritettiin pitkään ja koira teki todella perusteellisesti töitä. Ohjaaja oli rauhallinen ja ystävällinen, mikä helpotti suuresti omaakin oloani. Etsijäkoirat ohjaajineen tekevät tärkeätä ja arvokasta työtä käytännössä hyväntekeväisyytenä, sillä vain matkakulut korvataan etsintäavusta.
7. Millä aikakaudella haluaisit elää?
Lyhyestä virsi kaunis: viihdyn hyvin nykyisellä aikakaudella enkä ole koskaan ajatellut, että olisin halunnut syntyä muuna aikakautena.
8. Mikä on paras jälkiruoka ikinä?
Mutakakku ja jäätelö, koska annoksessa yhdistyy ihania asioita, joiden maut ja koostumukset täydentävät toisiaan. Paras syömäni mutakakku (jäätelön kera tietysti) taitaa olla ystäväni Maijan tekemä, johon lurahti kaiken lisäksi tuplasokeri, namnam!
9. Mikä on sinun tanssisi? Voit kertoa tanssityylistä, kappaleesta, muistosta tai haaveesta.
Tanssini on ehdottomasti Itämainen tanssi eli tutummin vatsatanssi. Yhden
kirjoituksen verran olenkin jo harrastustani esitellyt. Haluan ehdottomasti tanssijana kehittyä taitavaksi tulkitsijaksi tekniikkaa unohtamatta ja teen paljon töitä sen eteen. Haaveilen siitä, että voisin tulevaisuudessa käydä esiintymässä pienimuotoisissa yksityisissä juhlissa soolona tai mahdollisesti kuulua joskus johonkin esiintyvään tanssiryhmään, jossa muilla tanssijoilla on samanlainen maku tanssityylien suhteen; itämaiseen tanssiin nimittäin kuuluu paljon erilaisia tyylejä ja kaikki tyylit eivät ole minun juttuni.
Minulle on vuosien aikana muodostunut aika voimakkaat mielipiteet siitä minkälaisesta liikekielestä tanssiessa pidän. Tässä asiassa en olisi valmis joustamaan, mikäli kuuluisin ryhmään, jossa muilla olisi kovin erilaiset mielipiteet; en voi nauttia tanssimisesta, mikäli liikekieli ei ole "minua".
10. Ketä taiteilijaa arvostat ja ihailet, ja miksi?
Jatkan tanssin saralla, koska tanssimisesta on tullut niin tärkeä osa omaa elämääni.
Koreografi luo tanssiteoksia, joita parhaimmillaan itse tanssijana tulkitsee yleisölle. Arvostamani taiteilija onkin tanssinopettajani Saara Soikkeli, joka on arvostettu koreografi ja tanssija niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolellakin. Se miksi Saaraa arvostan, ei ole pelkästään kyky luoda vuodesta toiseen upeita tanssiteoksia ja tulkita niitä vaan myös kyky opettaa tanssin liikekieltä ja eritoten musiikin tulkintaa. Pienet vivahteetkin ovat merkittäviä kun halutaan kertoa tanssilla tarinaa. Ilman tulkintaa on vain liikkeitä mutta kun liikkeiden avulla oppii tulkitsemaan musiikkia ja kertomaan tarinoita, tulee tanssista taideteos.
11. Miten suhtaudut selfieiden ottamiseen ja jakamiseen somessa?
Maailma pärjäisi hyvin myös ilman selfieitä. Ihmiset liikkuvat useimmiten kaksin tai isommassa ryhmässä, jolloin aina joku voisi ottaa kuvan niin, että kuvassa näkyisi muutakin kuin kasvot ja kasvojen reunoilta hieman ympäröivää maisemaa. Kuva harvemmin on erityisen kaunis tai tyylikäs, jos se on itse otettu käsivarren mitan etäisyydeltä; poikkeuksiakin toki on (kaukolaukaisijalla otettu kuva ei muuten mielestäni enää ole selfie) Tämä on ensimmäinen ns. mustavalkoinen ajatukseni selfieistä ja niiden jakamisesta.
Mutta eihän se oikeasti ole niin mustavalkoista. Itsellänikin on facebookissa kavereita, jotka jakavat mielenkiintoisia selfieitä. Ihan oikeita tilannekuvia, joissa on jokin juju. Hyvä selfie on sellainen, jossa on tarina, jonka katsoja voi ymmärtää. Hyvässä selfiessä ikuistetaan jokin kiinnostava tai tärkeä tilanne. Ehkä pääpointti on se, että kuva on kiinnostava ja siinä on jotakin uutta; kuva korvaa sanat jostakin tapahtuneesta tai tilanteesta.
Kuva on aina omaan makuuni laadukkaampi/mielekkäämpi, jos sen kuvaa joku muu kuin kuvassa esiintyvät henkilöt (kuvaajalla täytyy myös olla "silmää" kauniille kuville). Mutta aina tämä ei ole mahdollista, jolloin itse otettuna hetken saa kuitenkin ikuistettua; toisinaan ihan tyylikkäästikin mutta vähintään mielenkiintoisesti. Myönnettäköön, että ehkä selfieille on kuin onkin oma paikkansa ja tarpeensa.
Kiinnostavia eivät ole sellaiset selfiet, joista olet nähnyt kaikki yhden nähtyäsi. Sellaisiakin valitettavan paljon näkee ja niistä johtuen tietty ärsyyntyminen selfieitä kohtaan onkin muodostunut. Tällaiset selfiet kertovat mielestäni ihmisen itsekeskeisyydestä ja julkisuushakuisuudesta; ei halusta tallentaa ja jakaa ikimuistoisia tilanteita.
Minusta ei juurikaan "julkisia" selfieitä ole. Mutta laitetaanpa kuitenkin tänne viimeiseksi yksi "ryhmäomakuva" metsäretkeltä.
(minä möllötän oikealla puolella)
